Kasvis-härkäpapukastike pastalle

Kasvis-härkäpapukastike on kevyt, maukas ja täysin vegaaninen. Härkäpapurouheesta ruokaan saa hyvän proteiinilisän. Nauti kastike kuumana pastan ja tuoreiden yrttien kanssa.

Kasvis-härkäpapukastike (2-3:lle)

  • 1 varsisellerin varsi
  • 1 sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 2 porkkanaa
  • 1-2 rkl ruokaöljyä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 prk  (à 400 g) tomaattimurskaa
  • 1 dl vettä
  • 1 rkl balsamietikkaa
  • 1 dl härkäpapurouhetta
  • 0,5 tl rouhittua mustapippuria
  • pala tuoretta chiliä tai 0,5 tl chilijauhetta
  • 0,5-1 tl suolaa
  • ripaus sokeria
  • 1 rkl kuivattua oreganoa tai basilikaa
  • pastaa
  • tuoreita yrttejä, esimerkiksi basilikaa koristeluun

Liota härkäpapurouhetta puoli tuntia kuumassa vedessä. Huuhtele ja valuta. Kuori ja pilko sipuli, valkosipulinkynnet ja porkkanat. Pilko varsiselleri. Lisää öljy pannulle ja lisää kaikki kasvikset. Kuullota, kunnes kasvikset hieman pehmenevät. Älä ruskista. Lisää tomaattimurska, tomaattipyre, balsamietikka, härkäpapurouhe ja mausteet. Kiehauta ja anna hautua kannen alla 20 minuuttia tai kunnes härkäpapurouhe on kypsää. Lisää sokeri ja suola. Keitä pasta kypsäksi ohjeen mukaan.

Pähkinä-raparperikakku

Pähkinä-raparperikakku on mehevä ja täysin vegaaninen. Ruokosokeri, kaurajugurtti ja banaani pehmentävät raparperin kirpeyden. Pähkinärouhe antaa rakennetta ja kaneli lämpöä.

  • 2 kypsää banaania (noin 300 g)
  • 1 dl maidotonta juoksevaa margariinia
  • 1 dl kaurajugurttia
  • 1,5 dl (ruoko)sokeria
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl kanelia
  • 0,5 dl hasselpähkinärouhetta
  • 2,5 dl pieniä raparperipaloja
  • margariinia vuoan voiteluun ja korppujauhoja jauhottamiseen

Kuori ja pilko raparperivarret pieniksi paloiksi. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Muussaa banaanit haarukalla. Lisää rasva, kaurajugurtti ja raparperipalat. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne kevyesti joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 1,2 litran kakkuvuokaan ja paista uunin keskitasolla noin tunti. Tarkista kypsyys tikulla. Jos kakun pinta tummuu liikaa paiston loppuvaiheessa, peitä se foliolla. Kakku on valmis, kun se irtoaa vuoan reunoista ja tikkuun ei tartu taikinaa. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista.

Kurkuma-porkkanakeitto

Kurkuma-porkkanakeitto lämmittää kylmänä päivänä. Kookoskerma antaa keitolle täyteläisen maun ja kasviksille ripauksen makeutta. Kurkuma tuo kauniin keltaisen värin. Nauti kuumana tuoreen leivän kera.

Kurkuma-porkkanakeitto
Kurkuma-porkkanakeitto

Kurkuma-porkkanakeitto (noin 1 litra)

  • 700 g porkkanaa
  • 300 g jauhoista perunaa
  • 1 iso sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl ruokaöljyä
  • 250 ml kookoskermaa
  • noin 3 dl kasvisten keitinlientä
  • 1 tl kurkumaa
  • ripaus valkopippuria
  • 1,5 tl suolaa
  • tuoretta korianterisilppua
  • (vegaanisia vuustokuutioita)

Kuori ja paloittele porkkanat ja perunat. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet.

Kuumenna öljy paistokasarissa. Lisää sipulit, kasvispalat, kurkuma ja ripaus valkopippuria. Kääntele hetki, jotta mausteet lämpenevät. Kaada kasvikset kattilaan. Lisää vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä.

Kaada keitinliemi toiseen astiaan ja soseuta kasvikset sauvasekoittimella sileäksi.  Lisää kookoskerma ja osa kasvisten keitinliemestä, jotta saat sopivan paksuisen keiton. Kiehauta ja mausta suolalla.

Jos haluat ruokaisamman keiton, lisää keittoon tarjoiluvaiheessa vegaanisia vuustokuutioita. Viimeistele tuoreella korianterilla.

Vegaaninen marjatrifle

Vegaaninen marjatrifle on ihana jälkiruoka ja se on nopea valmistaa. Annosmaljoihin kootaan kerroksittain marjakastiketta, rapeita kaurakeksejä ja pehmeäksi vatkattua kauravispiä. Ohjeella valmistuu 4-6 annosta.

  • 6 dl punaisia marjoja
  • 1 dl vettä
  • 1 dl hyytelösokeria
  • 1 prk kauravispiä
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 8-12 kpl vegaanisia kaurakeksejä
  • koristeluun tuoreita marjoja ja vegaanisia marenkikeksejä

Kiehauta vesi ja marjat. Anna kiehua hetki ja siivilöi kuoret pois. Lisää hyytelösokeri ja jäähdytä. Sekoita kastiketta muutaman kerran jäähtymisen aikana. Vatkaa kylmä kauravispi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.

Annostele laseihin tai jälkiruokamaljoihin kerroksittain marjakastiketta, murustettuja kaurakeksejä sekä vatkattua kauravispiä. Koristele tuoreilla marjoilla ja marenkikekseillä.

Vegaanin mantelipullat

Vegaanin mantelipullat kätkevät sisälleen mehevän herkullisen täytteen. Pullat voi muotoilla oman mielensä mukaan yhdestä isosta rullasta tai useammasta pienestä. Voitele lopuksi kahvilla tai vesi-sokeriliuoksella.

Taikina:

  • 2,5 dl kaurajuomaa
  • 25 g hiivaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • 0,5 tl suolaa
  • noin 7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 100 g vegaanista leivontamargariinia
  • voiteluun kahvia tai vesi-sokeriliuosta

Ota hiiva ja margariini huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Kuumenna kaurajuoma kädenlämpöiseksi ja kaada isoon kulhoon. Liota hiiva kaurajuomaan. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma ja suola.

Aloita jauhojen lisääminen voimakkaasti vatkaten. Kun taikina on paksua velliä, jatka alustamista käsin ja lisää jauhoja desilitra kerrallaan. Noin 5 desilitran kohdalla vaivaa taikinaan pehmeä, huoneenlämpöinen margariini. Alusta taikinaa 10–15 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa käsistä. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi lämpimässä, vedottomassa paikassa 30-40 minuuttia.

Täyte:

  • 100 g mantelimassaa
  • 50 g maidotonta leivontamargariinia
  • 0,5 dl tomusokeria

Laita mantelimassa puoleksi tunniksi pakastimeen, jolloin se on helpompi raastaa. Yhdistä karkeaksi raastettu mantelimassa, pehmeä margariini ja tomusokeri. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja levitä päälle täyte. Kääri taikinalevy tiukaksi rullaksi. Leikkaa rullasta noin 3-4 cm leveitä viipaleita. Nosta viipaleet paperivuokiin leikkauspinta ylöspäin. Anna kohota. Voitele kohonneet pullat. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia.