Punajuurikeitto

Punajuurikeitto

Punajuurikeitto hurmaa värillään ja maullaan. Raasta keittoon tulevat juurekset ja mausta ripauksella piparjuurta. Viimeistele annokset persiljasilpulla ja nokareella chavrella maustettua kaurafraischea. Vuohenjuustonmakuinen, kasvipohjainen chavre sopii hyvin punajuuren pariksi. Resepti on vegaaninen.

Neljä annosta:

  • 3 punajuurta (n. 500 g)
  • 1 iso porkkana
  • 1 pieni punasipuli
  • 1-2 valkosipulinkynttä
  • 2-3 rkl rypsiöljyä
  • 8 dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 tl agave-siirappia
  • 1,5 tl piparjuuritahnaa

Lisäksi

  • 75 g kaurafraischea
  • 75 g Pirkka Parhaat chavrea (tai muuta kasvipohjaista levitettä)
  • tuoretta persiljaa

Kuori punajuuret ja porkkana. Raasta karkeaksi raasteeksi. Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota punasipulia kattilassa rypsiöljyssä muutama minuutti. Lisää hienonnettu valkosipuli ja juuresraaste. Jatka kuullottamista noin viisi minuuttia.

Lisää kattilaan vesi, kasvisliemikuutio, punaviinietikka, rouhittu mustapippuri ja timjami. Anna kiehua hiljalleen kannen alla puolisen tuntia. Lisää lopuksi piparjuuritahna ja siirappi.

Sekoita kaurafraische ja chavre. Silppua joukkoon muutama ruokalusikallinen tuoretta persiljaa.

Annostele keitto kulhoihin ja lisää pinnalle nokare maustettua kaurafraischea. Viimeistele persiljasilpulla.

Punajuuri-suklaakakku

Punajuuri-suklaakakku


Punajuuri-suklaakakku yhdistää punajuuren ja hienostuneen tumman suklaan. Raastettu punajuuri tekee pohjasta mehevän. Nauti kakku sellaisenaan tai viimeistele kaurapohjaisella kuorrutteella. Resepti on vegaaninen.

Pohjaan:

  • noin 2,5 dl hienoksi raastettua punajuurta
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 0,5 dl tummaa kaakaojauhetta (maustamaton, vegaaninen)
  • 1 dl tummia suklaahippuja (vegaaninen)
  • 2 dl kaurajuomaa (tai muuta kasvijuomaa)
  • 1 tl omenasiiderietikkaa (tai sitruunamehua)
  • 1 dl rypsiöljyä

Kuorrutteeseen:

  • 150 g maustatonta kauralevitettä (esim. Oatly Oatspread)
  • 0,5 dl kaurajuomaa (tai muuta kasvijuomaa)
  • 1 tl sitruunamehua
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1,5 dl tomusokeria
  • pinnalle koristerakeita

Raasta kuorittua punajuurta hienolla terällä tarvittava määrä (noin 2,5 dl).

Sekoita kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe, sokeri, leivinjauhe, ruokasooda, suola ja vaniljasokeri. Yhdistä toisessa kulhossa punajuuriraaste, kaurajuoma, sitruunamehu ja rypsiöljy. Lisää ne kuivien aineiden joukkoon kevyesti sekoittaen yhdessä suklaahippujen kanssa.

Rutistele leivinpaperiarkkia käsissäsi. Vuoraa leivinpaperilla noin 20 cm x 30 cm kokoinen reunallinen uunivuoka. Kaada taikina vuokaan leivinpaperin päälle ja tasoita pintaa lusikalla. Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla.

Valmista kuorrute. Notkista kauralevitettä kulhossa lusikalla. Lisää kaurajuoma, sitruunamehu, vaniljasokeri ja tomusokeri. Sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrute jäähtyneen kakkulevyn päälle. Viimeistele koristerakeilla. Anna kuorrutteen kiinteytyä viileässä ennen kakun leikkaamista. Maut ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä.

Punajuuri-palsternakkavuoka

Punajuuri-palsternakkavuoka

Punajuuri-palsternakkavuoka on hyvää talviruokaa. Pitkä haudutus uunissa tekee juureksista maukkaita ja siirappi makeuttaa sopivasti. Soijarouhe ja ohra tuovat vuokaan ruokaisuutta. Resepti on vegaaninen.

  • 2 dl rikottuja ohrasuurimoita
  • noin litra vettä ohrasuurimoiden esikypsennykseen
  • 1 palsternakka (n. 200 g)
  • 3 punajuurta (n. 400 g)
  • 1 sipuli
  • 2 rkl rypsiöljyä paistinpannulle
  • 2 dl soijarouhetta
  • 3 dl kasvislientä (3 dl kuumaa vettä ja puolikas kasvisliemikuutio)
  • 1/2 tl jauhettua mustapippuria
  • 1/2 tl chilihiutaleita
  • 1/2 tl kuivattua timjamia
  • 1/2 tl valkosipulijauhetta
  • 1-2 tl suolaa
  • 2 dl kaurafraichea
  • 2 dl kaurajuomaa
  • 2 rkl vaaleaa siirappia
  • 2 rkl rypsiöljyä vuoan voiteluun

Kiehauta vesi. Keitä ohrasuurimoita noin 20 minuuttia. Huuhtele ja valuta esikeitetyt suurimot.

Mittaa soijarouhe kulhoon ja kaada päälle kuuma kasvisliemi. Anna turvota noin 10 minuuttia. Kasvisliemi imeytyy soijarouheeseen lähes täysin.

Kuori ja raasta juurekset karkealla terällä. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää rypsiöljy paistinpannulle ja kuullota sipulisilppu pehmeäksi. Kaada joukkoon juuresraaste ja mausteet. Kuumenna hetki. Yhdistä esikeitettyjen ohrasuurimoiden, soijarouheen, kaurafraichen, kaurajuoman, siirapin ja suolan kanssa. Sekoita.

Voitele noin kahden litran vetoinen uunivuoka rypsiöljyllä. Kaada kasvisseos vuokaan. Paista 150 asteisen uunin keskitasolla 1,5 tuntia. Sekoita muutaman kerran kypsennyksen aikana. Ota vuoka uunista ja anna vetäytyä hetki. Tarjoile lämpimänä tuoreen leivän kera.

Vinkki! Jos haluat ohittaa yhden työvaiheen, jätä kasvisten kuullotus pannulla väliin ja laita ne suoraan uunivuokaan. Hienonna tällöin sipuli erityisen hyvin ja pidennä kypsennysaikaa puolella tunnilla.

Punajuuri-härkäpapupyörykät

Punajuuri-härkäpapupyörykät

Punajuuri-härkäpapupyörykät ovat meheviä ja tuoksuvat herkulliselta. Ne ovat maidottomia ja sisältävät runsaasti proteiinia. Samalla ohjeella syntyvät myös maukkaat pihvit.

  • 400-500 g punajuuria
  • 1 punasipuli
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl Provencen yrttisekoitusta
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 0,5 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 kananmuna
  • 2 dl kaurakermaa
  • 2 dl Härkis Rouheseosta (Verso)
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 0,5 tl raastettua luomusitruunan kuorta

Pese punajuuret ja keitä tai höyrytä ne kypsiksi. Kuori ja raasta jäähtyneet punajuuret karkeaksi raasteeksi. Kuori ja silppua valkosipuli ja sipuli. Halutessasi jauha Härkis Rouheseosta hienommaksi teholeikkurilla.

Sekoita yhteen punajuuriraaste, sipulisilppu, rouheseos, kaurahiutaleet, kaurakerma, kananmuna, mausteet ja suola. Raasta joukkoon ripaus sitruunan kuorta. Laita massa jääkaappiin maustumaan puoleksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Muotoile massasta pyöryköitä (15-20 kpl) tai pihvejä ja laita ne pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 15 – 20 minuuttia.

Punajuuri-härkäpapupyörykät

Punajuuririsotto

Punajuuririsotto sopii niin arkeen kuin juhlaan.  Makea punajuuri antaa risotolle kauniin värin. Risotto on valmista, kun riisi on ”al dente” eli risotto on napakan kypsää ja hieman löysää. Lopuksi lisätään parmesaanijuusto.

Punajuuririsotto
Punajuuririsotto

Punajuuririsotto (6 annosta)

  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 keskikokoista punajuurta
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • n. 500 g risottoriisiä
  • ½ dl kuivaa valkoviiniä
  • 1,2 litraa kuumaa kasvislientä
  • 100 g laktoositonta parmesaanijuustoa raasteena tai lastuina
  • tuoretta persiljaa koristeluun

Kuori ja raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli.

Kuumenna öljy tilavalla pannulla. Kuullota sipulisilppua öljyssä. Lisää riisi ja jatka kuullottamista miedolla lämmöllä 10 minuuttia, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää joukkoon punajuuriraaste, valkosipuli ja valkoviini. Anna seoksen kiehahtaa.

Lisää kuumaa kasvislientä 1-2 kauhallista koko ajan sekoittaen. Lisää uusi kauhallinen aina edellisen imeydyttyä. Risotto on valmista, kun riisi on napakan pehmeää (20-25 minuuttia). Kääntele lopuksi risoton joukkoon parmesaanijuusto. Koristele tuoreella persiljalla ja parmesaanilla.

Vinkki! Resepti sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon. Tarkista, että käyttämäsi kasvisliemi ei sisällä gluteenia.