Maidottomat porkkanamuffinssit

Maidottomat porkkanamuffinssit tuoksuvat ja maistuvat joululta. Porkkanasose antaa taikinaan mehevyyttä ja kauniin värin. Piparkakkumausteen voi tehdä myös itse. Sekoita kaneliin ripaus inkivääriä, neilikkaa, kardemummaa ja pomeranssinkuorta. Ohjeella saa noin 12 muffinssia.

  • 1,5 dl ruokosokeria
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1,5 tl piparkakkumaustetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1,5 dl porkkanasosetta
  • 1 dl maidotonta juoksevaa margariinia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Ruokosokeri ei vaahtoudu yhtä hyvin kuin tavallinen kidesokeri, joten yhtä kestävää vaahtoa ei tarvitse saada aikaan.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne lastalla nostellen muna-sokerivaahtoon yhdessä porkkanasoseen ja margariinin kanssa. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän.

Lado muffinssivuoat muffinssipellille ja lusikoi taikina vuokiin. Paista muffinsseja 175 asteessa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia. Tarkista kypsyys hammastikulla.

Paholaisenhillo (n. 7 dl)

Paholaisenhillo on täynnä auringon lämpöä. Mehukkaat tomaatit ja paprika saavat potkua tulisesta chilistä. Hillo sopii monien ruokien lisukkeeksi. Kokeile esimerkiksi vuohenjuuston, rucolan ja paahdetun leivän kanssa. Kauniisiin purkkeihin pakattuna hillon on myös herkullinen tuliainen. 

  • 400 g säilyketomaatteja
  • 2 pientä punaista paprikaa
  • 2 tuoretta punaista chilipalkoa
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • 0,5 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 3 rkl etikkaa
  • 1 dl hillosokeria

Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet. Silppua sipuli. Poista paprikasta ja chilistä siemenet. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi, hienonna chilit ja valkosipulinkynnet. Laita kattilaan säilyketomaatit liemineen, pilkottu sipuli, paprikakuutiot, hienonnettu chili, valkosipulit ja etikka. Mausta mustapippurilla. Anna kiehua miedolla lämmöllä 30-40 minuuttia. Lisää hillosokeri ja keitä vielä noin 10 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Lisää lopuksi suola. Jos haluat tasaisemman paholaisenhillon, surauta lopuksi teho- tai sauvasekoittimella. Kaada hillo puhtaisiin purkkeihin, sulje purkit ja säilytä viileässä.

Pinaatti-härkäpapulasagne

Pinaatti-härkäpapulasagne on lämmin talviajan herkku. Kaneli ja chili antavat ruokaan mausteista makua ja juustoraaste mehevyyttä. Härkäpavut ja raejuusto ovat hyviä proteiinin lähteitä.

Pinaatti-härkäpapulasagne
Pinaatti-härkäpapulasagne

Pinaatti-härkäpapulasagne (6-8 annosta)

  • 1  rkl öljyä
  • 1  iso sipuli (150 g )
  • 2  pussia  (à 150 g) pakastepinaattia
  • 2 porkkanaa (250 g)
  • 500 g tomaattimurskaa
  • 2 dl (noin 150 g) kypsiä härkäpapuja
  • vajaa 1 tl kanelia
  • vajaa 1 tl chilijauhetta tai pala tuoretta chiliä hienonnettuna
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 tl Provencen yrttisekoitusta
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1/4 tl jauhettua mustapippuria
  • 2 prk (400 g) laktoositonta raejuustoa
  • 8-10 täysjyvälasagnelevyä
  • 250  g  (noin 5 dl) laktoositonta juustoraastetta

Kuori ja pilko sipuli. Kuullota sipulia hetki paistinpannulla. Lisää jäinen pakastepinaatti. Sekoittele hetki, lisää mausteet ja puristettu valkosipulinkynsi. Kaada joukkoon tomaattimurska ja hauduta kannen alla 10 minuuttia. Lisää raejuusto, pilkotut porkkanat ja kypsät härkäpavut. Mausta suolalla ja sokerilla.

Voitele vuoka ja levitä pohjalle ohut kerros kastiketta. Lado päälle lasagnelevyjä, kastiketta ja juustoraastetta. Säästä noin kolmasosa juustoraasteesta lasagnen pinnalle. Jatka kerrosten tekemistä, kunnes niitä on kertynyt 3-4. Jätä päällimmäiseksi kerros kastiketta. Paista lasagnea ensin 200 asteessa 25 minuuttia. Ripottele päälle juustoraaste ja nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Jatka paistamista 10 – 15 minuuttia.

Vinkki! Kuivattuja härkäpapuja kannattaa kypsentää kerralla isompi satsi ja pakastaa osa. Ensin papuja  liotetaan 12 tuntia. Vesi vaihdetaan ja papuja keitetään noin tunti. Kypsät pavut huuhdellaan ja valutetaan.

Härkäpapuja
Kuivattuja, liotettuja ja kypsennettyjä härkäpapuja

Puolukka-banaanikiisseli

Puolukka-banaanikiisseli on raikas välipala. Kiisselin pohjana on itse tehty puolukkamehu. Muussattu banaani pehmentää puolukoiden kirpeää makua. Ohjeella tulee noin 4 annosta.

  • 5 dl puolukoita (n. 300 g)
  • 8 dl vettä
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 1 dl kylmää vettä
  • 2 banaani
  • 1 dl sokeria

Mittaa kattilaan puolukat ja vesi. Keitä noin 15 minuuttia. Siivilöi puolukan kuoret pois ja kaada kuuma mehu takaisin kattilaan. Sekoita perunajauhot 1 dl:aan kylmää vettä ja kaada ohuena nauhana kattilaan koko ajan sekoittaen. Laita kattila takaisin liedelle. Kiehauta sekoittamatta kunnes kiisseli kuplii pari kertaa. Ota kattila liedeltä ja anna kiisselin jäähtyä. Muussaa banaanit haarukalla ja lisää ne kiisseliin. Kaada kiisseli tarjoiluastiaan ja ripottele pinnalle sokeria.

Maidoton omenapiirakka kauramurulla

Maidoton omenapiirakka on helppo valmistaa uunin pellillä. Piirakassa maistuvat syksyn omenat ja kanelilla maustettu kauramuru. Tarjoile piirakka kauravaniljakastikkeen kanssa.

  • 4 munaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 100 g maidotonta sulatettua margariinia tai reilu 1 dl juoksevaa pullomargariinia
  • 1,5 dl kaurajuomaa
  • 0,5 tl kardemummaa
  • 1 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 500 g (kotimaisia) kirpeitä omenia

Kauramuru:

  • 0,5 dl maidotonta sulatettua margariinia tai juoksevaa margariinia
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl sokeria
  • 1-2 tl jauhettua kanelia

Tarjoiluun:

kauravaniljakastiketta tai kaurajäätelöä

Vatkaa ensin huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen kaurajuoman kanssa. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Kuori omenat tarvittaessa, viipaloi ne ohuiksi siivuiksi ja lado taikinan päälle. Sekoita kauramurun ainekset ja ripottele omenoiden päälle. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia.