Välimeren salaatti on raikas ja värikäs. Ihana kesäherkku valmistuu tuoreista kasviksista ja yrttiöljyssä marinoidusta vegaanisesta juustosta. Parhaan maun marinadiin saat käyttämällä laadukasta neitsytoliiviöljyä ja erilaisia kuivattuja yrttejä.
- noin 1 dl raakaa kierrepastaa
- ripaus suolaa pastaan
- pieni pussi pinjansiemeniä (30 g)
- puolikas keltainen paprika
- 3-4 tomaattia
- pieni kurkku
- persiljaa koristeluun
- pieni punasipuli
- (punaviinietikkaa)
Salaattijuuston marinointi:
- 200 g vegaanista salaattijuustoa, esim. Violife greek white block
- 1 dl neitsytoliiviöljyä
- 0,5 tl oreganoa
- 0,5 tl basilikaa
- 0,25 tl meiramia
- 0,25 tl rakuunaa
- 0,25 tl chilihiutaleita
- 0,25 tl valkosipulijauhetta
- 0,25 tl rouhittua mustapippuria
Mittaa kannelliseen purkkiin oliiviöljy ja mausteet. Sekoita. Revi vegaaninen juusto paloiksi ja lisää purkkiin. Laita kansi kiinni ja kääntele purkkia varovasti. Anna maustua jääkaapissa mielellään yön yli. Kääntele purkkia muutamia kertoja maustumisen aikana.
Keitä pasta kypsäksi, huuhtele ja valuta hyvin. Mausta suolalla. Paahda pinjansiemeniä kuumalla pannulla. Jätä jäähtymään.
Suikaloi tuore punasipuli. Jos käytät kesäsipulin sijaan varastoitua punasipulia, sen makua voi pehmentää liottamalla sipulirenkaita varttitunnin kylmässä vedessä. Jos haluat, lisää liotusveteen punaviinietikkaa. Valuta liotetut sipulirenkaat.
Pese ja pilko kurkku, tomaatit ja paprika. Kokoa salaatti tarjoiluastiaan. Laita pohjalle kasviksia ja keitettyä pastaa. Lisää niiden päälle punasipulirenkaita, vegaanisia juustopaloja ja muutama ruokalusikallinen yrttiöljyä. Viimeistele pinjansiemenillä ja persiljalla.